Tinder kehottaa poistamaan tiikeriselfiet: ”Eivät tee sinusta samanlaista”

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tinderissä on saattanut törmätä käyttäjiin, jotka poseeraavat kuvissaan tiikereiden ja muiden isojen kissapetojen kanssa. Nyt deittisovellus on kuitenkin kehottanut ihmisiä lopettamaan kiistanalaisten kuvien jakamisen.

Tiikeriselfiet ovat olleet yleisiä etenkin yhdysvaltalaisten, miespuolisten Tinder-käyttäjien profiileissa. Eläinsuojeluyhdistys PETA on arvostellut sovellusta niiden sallimisesta. Nyt Tinder on puuttunut asiaan, vaikka se ei toistaiseksi olekaan varsinaisesti kieltänyt tiikeriselfieiden jakamista.

– Viidakon kuninkaan vieressä poseeraaminen ei tee sinusta samanlaista, Tinderin blogissa kirjoitettiin.

– On aika luopua tiikeriselfiestä. Niissä käytetään useissa tapauksissa hyväksi kauniita eläimiä, jotka on riistetty luonnollisesta ympäristöstään. Villieläimet ansaitsevat elää luonnossa, viesti jatkui.

Tinder kehottaa poistamaan tiikeriselfiet kansainvälisen tiikeripäivän kunniaksi. Yhtiö on myös luvannut lahjoittaa 10.000 dollaria isoja kissaeläimiä suojelevalle Project Cat -säätiölle.