Pilvikananmuna on tämän syksyn trendiruoka

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Instagramissa on saattanut törmätä tänä vuonna cloud eggiin, eli pilvikananmuna -ruokaan. Kyse on uunissa valmistuvasti kananmunista, jotka ovat nimensä mukaisesti olemukseltaan pilvimäisiä. Oivana herkkuna esimerkiksi brunssin yhteydessä toimivat pilvikananmunat valmistuvat helposti.

Keltuainen ja valkuainen erotellaan toisistaan, minkä jälkeen valkuainen vatkataan kiinteäksi vaahdoksi. Siihen voi halutessaan lisätä esimerkiksi juustoa. Valkuaisvaahtoa astellaan leivinpaperille halutun kaltaisiin annoksiin, minkä jälkeen keltuaiset kaadetaan niiden keskelle.

Munia paistetaan uunissa noin 200 asteessa 8-10 minuutin ajan kunnes ne saavat kellertävän värin. Kananmunansa mielummin kovempana syövät voivat lämmittää niitä hieman pidempään, noin varttitunnin ajan.

Vähäkaloriset pilvikananmunat soveltuvat syötäväksi joko sellaisenaan tai lisukkeiden kanssa. Vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti uusi ruokalaji, on sen suosio on kasvanut hurjaa vauhtia tämän vuoden aikana esimerkiksi verkon ruokablogeissa.

 

https://www.instagram.com/p/BTzzAayjZ2E/

https://www.instagram.com/p/BTzkmUpFPUy/

https://www.instagram.com/p/BT31W0slfX_/