Mummo tanssi yksin kadulla – poliisi reaktio leviää nyt maailmalla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen poliisi on herättänyt ihastusta auttamalla seniorikansalaista yllättävällä tavalla. Hänen ansiostaan vanhan naisen ei tarvinnut enää tanssia yksin.

Ylikostaapeli Kim Lenz oli partioimassa Minnesotan Austinissa, kun hän näki 92-vuotiaan Millie Seiverin tanssimassa itsekseen keskellä parkkipaikkaa. Lenz päätti liittyä mukaan vanhuksen tanssiin.

Poliisin mukaan hän on aikaisemminkin nähnyt Seiverin tanssimassa julkisesti yksin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun hän päätti lähteä mukaan.

– Hän piristää päivääni joka kerta. Olen nähnyt hänet tanssimassa muutamia kertoja itsekseen, joten tällä kertaa pysähdyin tanssimaan hänen kanssaan, Kim Lenz kuvaili Inside Edition -sivustolle.

Hauska näky tallentui ylikonstaapelin auton kojelautakameralle. Se jaettiin alun perin Austinin poliisilaitoksen Facebook-sivulla, jossa video keräsi nopeasti kymmeniä tuhansia tykkäyksiä.