Youtube-videoita tiedostoiksi muuttanut sivusto suljetaan

Digi · Tim Isokivi

Suosittu Youtube-MP3.org -sivusto on vuosien ajan mahdollistanut Youtube-videoiden muuttamisen ladattavaan MP3-muotoon ilmaiseksi. Nyt sivustoa ollaan kuitenkin sulkemassa.

Sulkemisen taustalla on levy-yhtiöiden etuja ajava järjestö RIAA. Se nosti saksalaista sivustoa vastaan kanteen viime vuonna. Nyt oikeudessa sovitun päätöksen myötä sivusto tulee lopettamaan toimintansa.

– Kymmeniä tai jopa satoja kappaleita kopioidaan ja levitetään kuukausittain laittomasti suoratoistopalveluista materiaalia rippaavien palvelujen ansiosta, kanteessa luki Tubefilter-sivuston mukaan.

Youtube-MP3.org -sivusto on vielä toistaiseksi pystyssä. Youtube-videoiden muuntaminen audiotiedostoiksi ei kuitenkaan enää onnistu sivustolla.

Uusimmat