Van Dammen poika todettiin häiriintyneeksi – nuoli omaa vertaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äsken toimintatähti Jean-Claude Van Dammen nuorimman pojan, 21-vuotiaan Nicholas Van Varenbergin joutuneen pidätetyksi. Mies oli uhkaillut sekavassa mielentilassa kämppäkaveriaan puukolla. Nyt hänen henkistä hyvinvointiaan on epäilty.

Takuita vastaan vankilasta vapautunut Nicholas Van Varenberg on käsketty mielentilatutkimuksiin, RadarOnline uutisoi. Mies oli hakannut nyrkeillä Arizonan Scottsdalessa sijaitsevan asuintalonsa hissiä, jonka jälkeen hän oli mennyt pelottelemaan veitsellä kämppäkaveriaan, joka oli yrittänyt lähteä asunnosta karkuun. Poliisit olivat löytäneet asunnosta veitsen lisäksi kannabista ja lukuisia huumausainetarvikkeita.

Nicholas Van Varenbergin oikeudenkäynti on 18. syyskuuta. Hänet pidätettiin myös viime vuonna kaksi kertaa. Toisella kerralla hän oli nauttinut alkoholia alaikäisenä ja toisella kerralla hän syyllistyi varkauteen. Kuuluisan näyttelijän poika on pysynyt poissa parrasvaloista.

Poliisi

Uusimmat