Ihotautilääkäri varoittaa – älä tee näitä kasvohoitoja kotona

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset jakavat usein sosiaalisessa mediassa toisilleen hyviä vinkkejä kauneudenhoitoon ja meikkaamiseen liittyen. Kaikki ihonhoitoon liittyvät kotikonstit eivät kuitenkaan ole tutkittuja, mikä on saanut kosmetologit ja ihoasiantuntijat huolestumaan.

Ihotautilääkäri Michael Freeman on erityisen huolissaan sosiaalisessa mediassa jaetuista vinkeistä ja trendistä, joka saa kaikki ihmiset poistamaan kotikonstein mustapäät tai pienentämään ihohuokosensa. Useimmat niksit tekevät iholle oikeasti enemmän hallaa kuin hyvää.

Freeman kertoi Daily Mail -sivustolle, että muun muassa kasvojen ihon höyryttäminen voi olla iholle turmiollista. Se voi nostaa pienet verisuonet ihon pinnalle ja aiheuttaa ruusufinnejä. Mustapäälaastareille mies sanoo myös ehdottoman kiellon, koska ne voivat irrottaa ihoa ja jättää alueen entistä herkemmäksi muille epäpuhtauksille.

Harjalla ja voiteilla tehtyjen kuorintojen kanssa tulisi myös miehen mukaan olla varovainen. Kuorinnat voivat saada ihohuokoset paisumaan ja laajenemaan, minkä seurauksena ne voivat mennä tukkoon ja aiheuttaa finnejä.