Liian hyvä kemia on haitaksi parisuhteelle

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Hän on hurmaava, itsevarma ja loistava puhumaan. Hän on manipuloiva ja häikäilemätön oman etunsa tavoittelija. Ja sinä rakastut häneen silmittömästi ja päätä pahkaa korvia myöten. Seksi on täydellistä, eikä parisuhteesta puutu kemiaa. Kuulostaako tutulta?

Kemia voi olla vaarallista rakastumisessa. Tällöin ihminen lataa tunteensa toiseen ihmiseen huumassa, joka syntyy ensivaikutelman ja esimerkiksi seksistä syntyneen mielihyvän kautta. Psykiatri Michael Bennett on julkaissut kirjan F*ck Love, jossa paljastetaan syy, miksi niin monet ihmiset haksahtavat rakkauselämässään näihin pään pyörryksiin saaviin henkilöihin, mutta joutuvat lopulta nuolemaan näppejään.

Jokaisessa toimivassa suhteessa tulee olla kipinöintiä ja kemiaa, mutta liian suurena määränä se voi johtaa harhaan ja pois todellisten parisuhteeseen liittyvien tekijöiden luota. Yleensä liian hyvältä kuulostava suhde on sitä myös todellisuudessa. Kemia on kuitenkin se tekijä, miksi ihmiset rakastuvat hieman hankaliin tyyppeihin kerta toisensa jälkeen. Suhteesta ei puutu jännitystä.

Tärkeimmät ominaisuudet kumppania etsiessä ovatkin molemminpuolinen kiinnostus ja viehätys, kunnioitus, yhtä suuri vaivannäkö, yhteisest mielenkiinnon kohteet ja samat tavoitteet elämässä. Parisuhde ei ole terve, mikäli se kulkee vain toisen osapuolen asettamilla ehdoilla.