HIM-yhtye supertähtien rinnalle New Yorkissa – valokuvat legendaariseen galleriaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Valokuvaaja Ville Juurikkalan HIM-yhtyeestä kertova valokuvanäyttely tulee esille legendaariseen Morrison Hotel Galleryyn New Yorkiin 13. – 26. marraskuuta. Juurikkala kuvasi näyttelyn Helsingin taidemuseo HAMille tämän vuoden alussa.

Kuva: Ville Juurikkala

Näyttely oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että kolme viikkoa ennen avajaisia siitä ei ollut kuvattu yhtäkään ruutua.

– Projektin kaikki valokuvat luotiin alusta loppuun 21 päivässä ja pystytettiin yhden päivän aikana, Juurikkala kertoo. New Yorkissa nähdään myös muutama HAM-näyttelyn ulkopuolinen lisäkuva, Ville Juurikkala kertoo.

Helsingin taidemuseon näyttelyn palaute ylitti odotukset, ja näyttelyä on kysytty useisiin maihiin. Alunperin sitä ei pitänyt viedä muualle, mutta sitten pyyntö tuli oikeasta paikasta.

– Morrison Hotel Gallery on kuitenkin niin vahvasti museon kaltainen instituutio, ettemme voineet vastustaa heidän pyyntöään. Ville Valo ja minä olemme molemmat sitä mieltä, että koska kyseessä on näin erityislaatuinen paikka, on se samalla sopiva paikka nähdä tämä kokonaisuus viimeistä kertaa.

Morrison Hotel Gallery on rock-valokuvaukseen profiloitunut galleria, jota voi myös luonnehtia eräänlaiseksi rock-valokuvauksen Rock and Roll Hall of Fame -museoksi. Sen kokoelmat muodostavat kuvaston rockin ja populaarikulttuurin historiasta, kehityksestä ja merkkiteoksista ja kattavat lähestulkoon kaikki alan merkittävät muusikot ja artistit.