Ystävät raivoissaan Selena Gomezille – Justin Bieber ei ole hänelle hyväksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pop-pariskunta Justin Bieberin ja Selena Gomezin nykyistä suhdetta seuratessa tulee olo, että eläisimme vuotta 2014. On-off -suhteessa roikkuvat tähdet toistavat samoja virheitä vuodesta toiseen. Justin Bieber ja Selena Gomez ovat ehkäpä Hollywoodin klassisin nykyajan esimerkki tällaisesta tapauksesta.

Nuoret tähdet ovat rakastuneet ja eronneet, rakastuneet ja eronneet sekä jälleen kerran rakastuneet. Erossa olemisen aikana on puitu molempien teinien riippuvuuksia ja ongelmia, ja aina vastoinkäymisistä on syytetty exää. Silti Selena Gomez on jälleen antamassa sydäntään Justin Bieberille ja päinvastoin. Kuten aiemminkin, on jälleen tullut Selena Gomezin ystävien puheenvuoro.

Selena Gomezin ystävien tiedetään paheksuvan monta kertaa naisen sydämen särkenyttä Justin Bieberiä. Etenkin Gomezille munuaisensa äskettäin luovuttanut ystävä Francia Raisa on näreissään, että Selena on juossut heti leikkauksesta toivuttuaan satuttamaan tahallisesti itseään Justin Bieberin seuraan, RadarOnline uutisoi.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat