Maroon 5 -tähdet naamioituivat – esiintyivät katusoittajina metrossa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maroon 5 -yhtyeen jäsenet ovat järjestäneet yllätysesiintymisen New Yorkin metrossa. Suosittu bändi onnistui hämäämään ohikulkijoita tekeytymällä tavanomaisiksi katusoittajiksi.

Peruukkeihin, tekopartoihin ja hattuihin laittautunut yhtye esiintyi metrossa The Tonight Show -ohjelmaa juontavan Jimmy Fallonin kanssa. Paikalle kerääntyi runsain määrin kuuntelijoita seuraamaan yhtyeen tulkintaa Queenin Crazy Little Thing Called Love -kappaleesta.

Yhtäkkiä esiintyjät riisuivat valeasunsa ja paljastivat olevansa Maroon 5. Yhtye esitti Sugar-hittiään paikalle sankoin joukoin kokoontuneelle yleisölle.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun tunnetut artistit ovat esiintyneet New Yorkin metrossa valeasuissa osana The Tonight Show -ohjelmaa. Taannoin Youtubessa nähdyssä videossa poptähti Miley Cyrus toteutti samanlaisen tempauksen.

Uusimmat