Rocklegenda Johnny Hallyday on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ranskalainen rocklegenda Johnny Hallyday on kuollut 74-vuotiaana. Ranskan Elvis -lempinimen aikoinaan saanut supertähti menehtyi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä keuhkosyöpään, joka paljastui viime keväänä.

Vakavat terveysongelmat eivät olleet Hallydayn ensimmäisiä, sillä esimerkiksi vuonna 2009 Stara uutisoi vaativasta leikkauksesta, jonka ajaksi hänet jouduttiin vajottamaan koomaan. Leikkaus johtui selkäongelmista ja se suoritettiin Beverly Hillsin tunnetussa Cedars-Sinain sairaalassa. Operaatio tehtiin Pariisissa epäonnistuneen leikkauksen korjaamiseksi.

Alunperin belgialaissyntyinen Johnny Hallyday, oikealta nimeltään Jean-Philippe Smet, tunnettiin musiikkinsa lisäksi Harley-Davidson -moottoripyöristään. Hallyday oli Ranskan tunnetuin rocktähti, joka on kuitenkin tunnetumpi Yhdysvalloissa kuin Ranskan ulkopuolisessa Euroopassa. Hänen levyjään on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta.