Suomalaisten enemmistö haluaa vahvempaa alkoholia ruokakauppoihin

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Suomessa on keskusteltu viime aikoina alkoholilain päivittämisestä 2000-luvulle, johon liittyy olennaisena osana myös ruokakaupoissa myytävän alkoholiprosentin nostaminen 5,5 prosenttiin nykyisestä 4,7 prosentista. Tämä tarkoittaisi lonkeron ja A-oluen saapumista kauppojen hyllyille.

Nyt Helsingin Sanomat on selvittänyt, että valtaosa suomalaisista haluaa nykyistä vahvemmat juomat ruokakauppoihin. Käytännässä muutos tarkoittaisi lonkeron lisäksi myös suosittujen olutmerkkien pääsyä kauppoihin, sillä esimerkiksi Stella Artois ja Hoegaarden -oluissa alkoholia on vain hieman yli nyt sallitun 4,7 prosentin.

Alkoholilaista ja siten myös ruokakauppojen alkoholiprosentista äänestetään eduskunnassa tällä tietoa tämän viikon perjantaina.

Prosenttirajan nostamisen lisäksi uusi alkoholilaki korjaa monia muitakin nykyisen lain epäkohtia, kuten vapauttaa ravintoloiden aukioloaikoja ja purkaa sääntelyä. Lisäksi uusi laki poistaa nykyisen valmistustaparajoitteen, joka on rajoittanut merkittävästi ruokakauppojen juomavalikoimaa, sillä tähän saakka juomien on tullut olla käymisteitse valmistettuja.

Helsingin Sanomien mukaan valtaosa suomalaisista kannattaa myös ravintoloiden aukioloaikojen vapauttamista nykyisestä. Uuden lain myötä ravintola saa olla auki neljään saakka yöllä pelkällä ilmoituksella. Tähän saakka lupa on pitänyt anoa viranomaisilta. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Helsingin Sanomien pyynnöstä ja siihen osallistui 1.119 ihmistä.

Uusimmat