Eminem ei voi sietää Donald Trumpia: ”Hän saa vereni kiehumaan!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tänä vuonna 45 vuotta täyttänyt räppäri Eminem on osoittanut olevansa kiinnostunut Yhdysvaltojen hyvinvoinnista ja maan nykyisestä poliittisesta tilanteesta. Hänen tiedetään vihaavan nykyistä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia. Mies tykittää mielipiteensä suoraan tuoreessa haastattelussa.

Vulture-lehti on tehnyt laajan haastattelun äskettäin Revival-levyn julkkaisseesta Eminemistä. Oikealta nimeltään Marshall Mathers oleva mies on sanonut, että Donald Trump saa hänen verensä kiehumaan. Räppäri haluaa amerikkalaisten tietävän, kuinka maa voitaisiin saada oikeasti uudestaan upeaksi. Hänen mukaansa miljardööri on ainoastaan ladellut lunastamattomia lupauksia ja jakanut kansakunnan kahtia.

Räpin supertähti iski taannoin näyttävästi presidentti Donald Trumpia vastaan BET Hip Hop Awards -gaalassa esiteltyllä freestyle-räpillä. Eminem tyrmäsi Trumpin muun muassa toteamalla, että tämä on todennäköisesti ”kamikaze, joka aiheuttaa ydinholokaustin”. Donald Trump ei ole vastannut räppärin riimeihin, mutta mikäli hän tekee sen, on Eminemillä uusi viesti jo valmiina.

https://www.instagram.com/p/Bcuk_WIlWep/?hl=fi&taken-by=eminem