Herkuttelupäivä ei kannata – herkuttele sen sijaan useammin vähemmän

Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monille laihduttajille tankkauspäivän tarkoitus on saada aineenvaihdunta tehokkaaksi. Herkuttelupäivä voi toimia monille myös motivaationa pysyä muuten omassa dieetissään tietäen, että tankkauspäivä odottaa nurkan takana.

Satunnainen kaloripitoisuudeltaan tavallista suurempi oleva ateria voi olla ihmiselle hyväksi, koska se viestittää keholle, että keho voi jatkaa rasvan polttamista eikä se ole nääntymässä. Ravintoneuvoja Lyndi Cohen on kuitenkin sitä mieltä, että ruokavaliossa on jotakin pielessä mikäli keho luulee nääntyvänsä tai ihminen kokee kaipaavansa herkkupäivää.

Lyndi Cohen kertoi Daily Mail -sivustolle, että ruokavalion tulisi olla niin ravitseva ja tasapainoinen, että sen lisäksi henkilö ei koe kaipaavansa herkkupäivää eikä keho tarvitse sellaista polttaakseen rasvaa. Herkkupäivän sijaan dieetin tulisi sallia ihmisille pieniä nautintoja silloin tällöin, kuten esimerkiksi pari palaa suklaata ruokailun päätteeksi.

Lyndi Cohenin mukaan herkkupäivillä on monille laihduttajille tuhoisat seuraukset. Herkuttelusessiot voivat saada laihduttajan pakkomielteiseksi tietyistä ruoista, minkä lisäksi ne voivat saada ihmisille huonon omatunnon ja johtaa turhaan naposteluun myöhemmin.