Presidentin uudenvuodenpuhe jännittää jo nyt – mainitaanko Pariisi?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Presidentti Sauli Niinistö pitää vuoden vaihtuessa jälleen uudenvuodenpuheensa, jossa hän on perinteisesti kommentoinut suomalaisille tärkeitä ajankohtaisia asioita. Tällä kertaa puheeseen liittyy poikkeuksellisen paljon mielenkiintoa, koska istuva presidentti pitää puheensa kesken vaalikampanjansa.

1. tammikuuta kello 12.00 suorana lähetyksenä esitettävä uudenvuodenpuhe on nyt saanut myös vedonlyöjät liikkelle, sillä puheen teemat ovat parhaillaan veikkausten kohteena. Nyt eräs vedonlyöntiyhtiö on ottanut presidentin puheen valikoimiinsa.

Yhtiö pitää varmimpana mainintaja Jumalaa, mutta kärkipäähän nousevat myös pakolaiset, Pariisi, Suomi 100, rauha, Venäjä, Ruotsi, hallitus ja Vladimir Putin. Epätodennäköisimpinä mainintoina pidetään selfietä, Jaajoa ja Aamulypsyä.

Suomen tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen perinteen aloitti presidentti P.E. Svinhufvud vuonna 1935. Televisiossa puhe nähtiin ensikerran vuonna 1958 Urho Kekkosen kaudella, joten nyt vietetään television osalta puheen 60-vuotisjuhlavuotta.