Lumi näytti kermakakulta – isä ei voinut vastustaa kiusausta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Valkoinen juuri maahan satanut lumi voi näyttää toisinaan niin houkuttelevalta, että lapset päätyvät syömään lunta. Vanhemmat kuitenkin opettavat lapsiaan olemaan syömättä lunta, koska siinä voi olla monia epäpuhtauksia ja bakteereja.

Nyt videolla nähdään hulvaton tilanne, jossa kanadalainen perheenisä ei ole voinut vastustaa lumen kiusausta. Pyöreälle terassipöydälle satanut paksu lumikerros on saanut pöydän näyttämään miehen mielestä aivan täytekakulta, minkä vuoksi isän on ollut pakko mennä maistamaan lunta.

Zuleika Sequeira on kuvannut isäänsä videolla ihmetellessään hänen puuhastelujaan. Videolla nähdään hauska tilanne, jossa mies leikkaa ison lumikakkupalasen pöydän päältä miekallaan ja haukkaa siitä palan aivan kuin lumikerros olisi maailman makoisin kermakakku.