Mies yritti hävittää joulukuusen – koirat olivat eri mieltä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monivuotiset muovikuuset ovat viime vuosien aikana kasvattaneet suosiotaan jouluna oikean kuusen sijaan. Osa perheistä kuitenkin vielä vaalii perinnettä, jossa oikea kuusi haetaan metsästä tai torilta ja heitetään joulun jälkeen pois.

Nyt videolla nähdään hauska tilanne, jota nainen sai todistaa ikkunastaan. YouTube-videolla nähdään miten mies yrittää päästä joulukuusesta eroon, mutta sen pois heittäminen ei ollutkaan niin yksinkertainen askare kuin hän oli kuvitellut.

Perheen kaksi saksanpaimenkoiraa olivat olleet eri mieltä joulukuusen hävittämisen suhteen. Koirat näyttävät olevan erityisen kiintyneet kuuseen, josta ne pitävät hampaillaan kiinni. Koirat yrittävät kiskoa kuusta miehen käsistä ja tekevät sen kuljettamisesta melko raskaan näköistä.