Tutkimus: Ruokavaliolla suuri merkitys rintasyövän kehittymisessä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Cambridgen syöpäinstituutin tutkijat ovat osoittaneet asparagiini nimisen aminohapon olevan yhteydessä rintasyövän kehittymiseen. Asparagiinia on useissa eri ruoka-aineissa, mutta eniten tankoparsassa, perunassa, merenelävissä, pähkinöissä ja liharuoissa. Näitä ruoka-aineita välttelemällä voi ehkäistä rintasyöpäsolujen leviämisen.

Asparagiinin on otaksuttu ohjaavan rintasyöpäsoluja elimistössä uusille ja terveille alueille. Toisin sanoen rintasyöpäpotilaat voivat hoitaa sairauttaan tarkkaan suunnitellun ruokavalion avulla. Tutkimus toteutettiin hiirillä, ja se vaatii lisäselvityksiä ja vertailuja laboratorio-olosuhteiden ulkopuolella, BBC uutisoi.

Tutkijoiden mukaan on kuitenkin mahdollista, että ravitsemusneuvontaan kiinnitetään jatkossa yhä enemmän huomiota rintasyöpäpotilaiden keskuudessa. Tutkijoiden mukaan edelleen syöpäpotilaan paras mahdollinen ruokavalio sisältää runsaasti hedelmiä, vihanneksia, palkokasveja ja rajoitetun määrän jalostettua lihaa ja hyvin vähän ylimääräistä sokeria.