Ystävä sai keskenmenon? Näin lohdutat häntä parhaiten

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Noin 10-15 prosenttia raskauksista päättyy ennen 22. raskausviikkoa, jolloin puhutaan keskenmenosta. Kun keskenmeno tapahtuu myöhäisemmässä raskauden vaiheessa, voi kokemus olla traumaattista. Tällöin ystävien ja sukulaisten tuki nousee merkittävään asemaan.

Myöhäinen keskenmeno voi vaikuttaa pitkään lasta odottaneisiin vanhempiin. Ystävät voivat auttaa keskenmenon kokenutta parhaiten kuuntelemalla, keskustelemalla ja tukemalla. Tuki on tärkeää myös pidemmällä aikavälillä, eikä pelkästään heti menetyksen jälkeen.

Keskenmenon kokenut voi olla kaikista surullisimmillaan päivänä, jolloin kuolleen sikiön laskettu aika olisi ollut. Toisin sanoen ystävien kannattaa panna kalenteriin merkintä lasketusta ajasta ja olla silloin ystävänsä tukena enemmän kuin koskaan aiemmin. Mikäli ei pysty olemaan läsnä, voi hänelle lähettää kukkia, kirjeen tai soittaa maratonipuhelun, PureWow muistuttaa.