Rihanna teki historiaa – jo kaksi MILJARDIA toistoa Apple Musicissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yli kymmenen vuotta aktiivisesti uraa musiikinparissa luonut barbadossyntyinen Rihanna täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Kahdeksankertainen Grammy-voittaja on nyt paljastanut, että hän on ensimmäinen naisartisti, jonka tuotantoa on kuunneltu yli kaksi miljardia kertaa Apple Musicin suoratoistopalvelussa.

Rihanna julkaisi Instagramiin videon tanssivasta lapsesta. Nainen vitsaili videon kuvauksessa, että lapsi kuvastaa hänen tuntemuksiaan saadessaan tietää olevansa ensimmäinen naisartisti, jonka tuotantoa on kuunneltu Apple Music -palvelussa yli kaksi miljardia kertaa. Saavutus on huikea ja hän on ylivoimaisesti yksi maailman menestyneimmistä artisteista.

Kerroimme äskettäin, että Rihanna oli myös Spotifyn viime vuoden menestynein naisartisti. Rihannan viimeisin Anti-niminen levy ilmestyi vuonna 2016. Rihannasta tuli tänä vuonna myös maailman ensimmäinen artisti, joka on tienannut yhdellä albumilla kahdeksannumeroisen summan tililleen.

Uusimmat