M Room on vuoden franchising-ketju Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Franchising-Yhdistys on valinnut parturiketju M Roomin vuoden 2018 franchisingketjuksi. Palkinto jaettiin perjantaina Helsingissä. M Room on vuonna 2008 perustettu parturiketju, jolla on yhteensä 78 toimipistettä kuudessa eri maassa.

Taannoin M Room ilmoitti avaavansa Yhdysvalloissa 200 liikettä. Tavoitteena on kasvattaa toimipisteiden määrä peräti 400 yksikköön vuoteen 2020 mennessä.

– M Room edustaa samanaikaisesti sekä suomalaisen franchisingin historiaa että sen tulevaisuutta”, sanoo Suomen Franchising-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Vastamäki.

– M Room pohjaa franchisingin 30-vuotiaaseen perinteeseen siinä, miten se on lähtenyt uudistamaan perinteistä alaa yrittäjyyden ja uudenlaisen asiakaskokemuksen pohjalta. Toisaalta M Room edustaa myös suomalaisessa franchisingissa uutta aikaa. Vaikka Suomi on M Roomin koti, ketju on tähdännyt alusta alkaen pelottomasti kansainvälisille markkinoille.

Vuoden Franchisingketju ja Vuoden Franchisingyrittäjä on palkittu Franny Awards -tapahtumassa vuosittain vuodesta 1991 lähtien. Tänä vuonna gaalassa juhlistettiin samanaikaisesti SFY:n ja suomalaisen franchisingtoiminnan kolmekymmenvuotista historiaa. Suomen Franchising-Yhdistys perustettiin vuonna 1988 suomalaisen franchisingtoiminnan yhteistyö- ja itsesäätelyelimeksi.

Uusimmat