Tekoäly tunnistaa punaisia päin kävelevät Kiinassa – sakko lähetetään tekstiviestillä

Digi Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kiinassa on otettu käyttöön kasvojentunnistusohjelma, jonka avulla sakotetaan automaattisesti punaisia liikennevaloja päin käveleviä kansalaisia. Kiinassa suojateiden luvaton ylitys on ollut suuri ongelma, mutta nyt sitä hillitään tekoälyn avulla.

South China Morning Post kertoo, että risteyksessä sijaitseva kamera ottaa kuvan punaisia liikennevaloja päin kävelevästä henkilöstä. Sen jälkeen kuva tunnistaa lakia rikkoneen henkilön ja lähettää hänen matkapuhelimeensa sakon tekstiviestillä. Teknologian avulla on sakotettu jo 14.000 luvattomasti tietä ylittänyttä kymmenen kuukauden aikana.

Kerroimme aiemmin, että myös Kiinan poliisiviranomaiset ovat ottaneet käyttöön uuden lisävarusteen, mikä auttaa ihmisten tunnistamisessa. Nettiyhteydellä varustetut aurinkolasit skannaavat väkijoukkoja kasvojentunnistusmenetelmän avulla. Materiaalia verrataan rikoksista epäiltyjen tietokantaan.