Lamborghinin omistaja ei ollut uskoa silmiään – auto oli kääritty yöllä muoviin!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman legendaarisimpiin lukeutuva autotapahtuma Cannonball Run ajettiin jälleen viime syksynä Yhdysvalloissa, ja Stara oli mukana koko 4.000 kilometrin reissun ainoana eurooppalaisena mediana. Mukana oli yhteensä 45 autokuntaa, joista yksi oli Team Finland. Reissuun sisältyi ajamisen lisäksi myös monenlaisia hauskoja tempauksia ja käytännön piloja.

Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara

Esimerkiksi South Carolinan maineikkaassa Deadwoodin pikkukaupungissa superautot ajettiin paikalliseen konserttihalliin esittelyjä varten. Autot jäivät sisätiloihin suojaan myös yön ajaksi, ja silloin eräs autokunta näki tilaisuutensa tulleen. Se nimittäin sopi konserttipaikan turvamiesten kanssa, että pääsevät järjestämään varhain aamulla ennen lähtöä pienimuotoisen yllätyksen muutamalle autokunnalle.

Team Finlandin ja Staran auton lisäksi myös esimerkiksi vieressä paikoittunut upea Lamborghini oli saanut yön aikana uudenlaisen kuosin. Useita autoja oli nimittäin aamun pimeinä tunteina kääritty muoviin niin tiukasti, ettei uusi peite lähtenyt irti ilman saksia, puukkoja ja varttitunnin rehkimistä. Samalla kanssakilpailijat ehtivät valmistautua lähtöön ja saivat hienoisen etumatkan.

Stara julkaisee lähiaikoina kattavat moniosaisen videoraporttien sarjan Cannonball Run 2017 -reissusta halki Yhdysvaltojen. Vuoden 2016 videoraportit voit katsoa jo nyt StaraTV:stä tästä linkistä.

Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara
Cannonball Run 2017, Kuva: Stara