Hämmentävä kondomihaaste leviää jälleen verkossa – älä kokeile tätä itse

Lifestyle Ohhoh! Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pari vuotta sitten sosiaalisessa mediassa levisi huvittava haaste, jossa kondomi täytettiin vedellä ja pudotettiin sen jälkeen toisen henkilön päähän. Nyt verkossa on lähtenyt leviämään erikoinen haaste, jossa kondomi työnnetään nenään ja vedetään suun kautta ulos.

Haaste, jossa kondomi kuljetetaan sieraimen kautta suuhun, on tuttu jo noin viiden vuoden takaa. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat kuitenkin huolissaan siitä, että haaste on alkanut uudelleen kasvattamaan suosiotaan nuorten keskuudessa.

New York Post -sivuston mukaan haaste on tekijälle melko kivulias, mutta se voi sen lisäksi olla myös kohtalokas. Kondomi voi nenän kautta voimakkaasti hengittäessä ajautua keuhkoihin sisäänhengityksen avulla tai jäädä kurkkuun jumiin. Tämän lisäksi kondomi voi aiheuttaa allergisia reaktioita ja tukehduttaa ihmisen.