Paperi T julkaisi kryptisen videon – uutta musiikkia tiedossa vielä lähipäivinä?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Paperi T:n debyyttisooloalbumi Malarian pelko nosti hänet yhdeksi suomen puhutuimmista räppäreistä. Nyt artistin uskotaan olevan julkaisemassa uutta musiikkia. Paperi T julkaisi Youtubessa Ezra Gouldin ohjaaman videon.

Mustavalkoisella videolla räppäri lausuu 2. -nimistä a cappella-kappaletta Helsinki Contemporary -gallerian käytävillä. Videon kuvauksessa on teksti Kaikki on hyvin, ja päivämäärä 6.4. Paperi T:n faneilla on siis hyvä syy odottaa uutta musiikkia vielä tämän viikon torstaina.

Vuonna 2015 julkaistu Malarian pelko nousi ilmestyessään Suomen virallisen albumilistan ensimmäiselle sijalle. Albumi palkittiin Teosto-palkinnolla, ja Paperi T voitti vuonna 2016 myös parhaan tulokkaan Emma-palkinnon.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat