Virgin Galacticin avaruusaluksen testilento onnistui – upea video verkkoon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Virgin Galactic -yhtiön tavoitteena on tarjota tulevaisuudessa kaupallisia avaruuslentoja turisteille. Nyt liikemies Richard Bransonin perustama yhtiö on suorittanut menestyksekkään koelennon.

SpaceShipTwo -alus VSS Unity nousi yläilmoihin Mojaven aavikolta kantoraketti White Knight Twon avustuksella. VSS Unity lensi yli 25 kilometrin korkeudessa, kunnes se palasi turvallisesti takaisin maan kamaralle.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun testilennossa käytettiin myös aluksen omaa moottoria kantoraketin lisäksi. Onnistunut testilento oli tärkeä virstanpylväs Virgin Galacticille. Vuonna 2014 yhtiötä koetteli vakava takaisku koelennossa tapahtuneen, yhden lentäjän hengen vaatineen onnettomuuden myötä.

Virgin Galacticin pyrkimyksenä on lennättää turisteja noin 100 kilometrin korkeuteen. Siellä he pääsisivät kokemaan painottomuuden tunteen ja ihastelemaan maapalloa avaruudesta käsin. 200.000 euron hintaisia lentolippuja on myyty jo noin 650 kappaletta.