Hunks-Jani yritti parantaa syövän itse – kokeili jopa manaajaa!

Ohhoh! Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Scandinavian Hunks -tanssiryhmästä julkisuuteen noussut Jani Kokki kertoi Jenny+ brunssilla -ohjelmassa taistelustaan aggressiivista suolistosyöpää vastaan. Mies ei halunnut mennä leikkaukseen, vaan oli päättänyt yrittää nujertaa syövän vaihtoehtoisilla keinoilla.

Jani Kokki kertoi Ylen mukaan selvittäneensä netistä kaiken mahdollisen tiedon siitä, miten hän voisi vaihtoehtoisilla keinoilla itse tappaa syöpäsolut. Mies söi paljon kaalia, viherjauheita, spirulinaa ja chlorellaa, minkä lisäksi hän kokeili myös kannabisöljyä. Kokki turvautui yhdessä vaiheessa myös manaajan ja kääntyi pastorinkin puoleen.

Mies on tyytyväinen siitä, että hän kokeili kaikki mahdolliset keinot ennen leikkaukseen menemistä, minkä ansiosta hänen ei ole tarvinnut jälkikäteen harmitella sitä, että joku kivi olisi jäänyt kääntämättä. Kolmen vuoden taistelun jälkeen mies kuitenkin lopulta suostui leikkaukseen.

– Lähikauppaankin menin niin, että oli viisi kertaa paskat housussa. Sitten päätin, että nyt kuollaan pois tai mennään katsomaan se toinen vaihtoehto, Kokki kertoi Jenny Lehtiselle.

Jani Kokki meni leikkaukseen kesällä 2015 ja se onnistui hyvin.

https://www.instagram.com/p/BYtPo3_AVHK/?hl=en&taken-by=janikokki

https://www.instagram.com/p/BeN467hA21N/?hl=en&taken-by=janikokki

https://www.instagram.com/p/BdPl_IiArrr/?hl=en&taken-by=janikokki