Rannekello syttyi tuleen – kamera ikuisti hurjan tilanteen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yllättäen palamaan syttyvät ja jopa räjähtelevät älylaitteet ovat puhututtaneet mediassa viime vuosina. Tuoreen videon perusteella vaaran saattavat puhelinten ohella aiheuttaa myös rannekellot.

Venäjän Brjanskissa kuvatulla videolla perheen tytär on jättänyt älykellonsa huoneeseensa lataukseen teddykarhun päälle. Yhtäkkiä laite syttyy palamaan itsekseen.

Tyttö sattuu onneksi ilmestymään huoneeseensa juuri ennen kuin palo ehtii leviämään, ja laajemmilta tuhoilta vältyttiin. Edes teddykarhu ei kärsinyt onnettomuudessa pahoista vahingoista.