EU haluaa kieltää nämä muovituotteet kokonaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin EU:n komission nettiin vuotaneesta lakiesityksestä, joka mukaan Euroopan unionin alueelle valmistellaan uutta muovistrategiaa. Muovijäte on yksi maailman suurimmista ympäristöongelmista.

Yleisradion mukaan Euroopan komissio kieltää muoviset vanupuikot, kertakäyttöastiat aterimineen, mehupillit, sekoitustikut ja ilmapalloissa käytettävät tikut. Muille muovituotteille asetetaan vähennystavotteita sekä tuottajien vastuun että kuluttajien valistamisen lisäämistä. Strategiaan kuuluu myös muovipussidirektiivi, jonka mukaan pussien kulutus on pudotettava viidennekseen vuoden 2025 loppuun mennessä.

Strategia mukailee jo olemassa olevia asetuksia muissa maissa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa kielletään kaikki mikrohelmiä sisältävät kosmetiikkatuotteet, tarjotaan muovipusseja asiakkaille vain maksusta ja tarjotaan ihmisille noutokahvia edullisemmin kestomukiin ostettuna. Maapallolla tuotetaan vuosittain noin 90 miljardia kiloa muovijätettä, josta noin kymmenen prosenttia päätyy meriin.