Koira vinkui kauhuissaan päiväkausia – kunnes pelastajat viimein saapuivat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hope For Paws -niminen yhdistys tekee todella tärkeää työtä pelastaessaan ja hoitaessaan hylättyjä ja pulassa olevia eläimiä. Tällä kerralla Hope For Paws on julkaissut YouTube-kanavalleen koskettavan videon, jossa nähdään miten pelokas saksanpaimenkoira onnistuttiin pelastamaan.

Yhdistys oli saanut ilmoituksen pelokkaasta saksanpaimenkoirasta, joka oli piileskellyt saman auton takana jo päiviä. Kun pelastajat saapuivat paikalle, koira ilmoitti hyvin äänekkäästi ihmisille, että se ei luottanut heihin eikä halunnut heitä lähelleen.

Lopulta kärsivälliset pelastajat onnistuivat pääsemään juustohampurilaisen avulla koiran lähelle ja saivat sen kiinni. Koiran taustoja ei ole pystytty selvittämään, mutta se kuitenkin onnistui nopeasti luottamaan ihmisiin uudelleen vaikeasta alusta huolimatta. Kuntoutuksen jälkeen Rainiksi nimetty koira adoptoitiin perheeseen, jossa sillä on rakkaiden ihmisten lisäksi myös seuraa toisesta perheen lemmikkikoirasta.