Kasariklassikon uusi versio hyllytettiin – syynä kouluammuskelut

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Kasarin kulttiklassikoihin lukeutuvasta Heathers-elokuvasta oli määrä ilmestyä tänä vuonna uusi versio televisiosarjan muodossa. Nyt sarja on kuitenkin päätynyt hyllytettäväksi tosielämän traagisten tapahtumien vuoksi.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Heathers-sarjan piti alkaa Paramount Network -kanavalla alun perin jo maaliskuussa. Ensi-iltaa siirrettiin kesäkuulle, mutta nyt kanava on Hollywood Reporter -lehden mukaan päättänyt hyllyttää koko sarjan taannoisen Santa Fen koulussa tapahtuneen ammuskelutapauksen vuoksi.

Mustaksi komediaksi määritellyssä Heathers-elokuvassa nähtiin muun muassa koulumaailmassa tapahtuvia murhia ja jopa kokonaisen koulun räjäyttäminen. Paramount Networkin johtajan, Keith Coxin mukaan uudessa sarjassa oppilailla on aseita mukanaan koulussa, mikä ei sovi nykyiseen ilmapiiriin.

Alkuperäinen Heathers-elokuva ilmestyi vuonna 1988. Sen päärooleissa nähtiin Winona Ryder, Shannen Doherty ja Christian Slater.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.