Lääkäri hämäsi vauvaa hauskasti – rokotus onnistui lähes huomaamatta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Rokotukset tuntuvat monien mielestä hieman epämukavilta. Usein kuitenkin pelkkä ajatus rokotuksista pelottaa enemmän kuin itse toimenpide, joka on lopulta nopea ja tuntuu vain pieneltä nipistykseltä. Nyt videolla nähdään miten mestarillisesti eräs lastenlääkäri hoitaa vauvan rokottamisen.

Moni pienen lapsen vanhempi tietää miten ikävää pikkuisen kanssa on mennä rokotuksiin, koska lähes aina lääkärikäynnit päättyvät lohduttomaan itkuun. Nyt YouTube-videolla nähdään lääkäri, joka onnistuu hämäämään pientä vauvaa rokotushetkellä hauskan leikin varjolla.

Lääkäri laulaa lapselle hauskaa laulua ja kutittelee häntä rokotuspiikillä. Yllättäin lääkäri ottaa piikin päältä suojan pois ja pistää lasta. Vauva ei ole edes huomata rokotusta, mikä saa vanhemmatkin huokaisemaan helpotuksesta. Lääkäri kuitenkin varoittaa vanhempia, että hän ei pääse pälkähästä kahdesti.

Leikin alkaessa uudelleen lapsi alkaa taas kikattelemaan lääkärille. Toisen pistoksen aiheuttama nipistys ei kuitenkaan jää vauvalta huomaamatta, koska lapsi taisi osata jo hieman odottaa sitä. Lopulta vauva alkaa itkemään, mutta rokotuksista selvittiin kuitenkin yllättävän vähillä itkuilla.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat