Fergien laulama kansallislaulu sai nolon käänteen – ääniraita korvattiin uudella

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulajatar Fergie vietti hiljaiseloa julkisuudesta hänen poikansa Axl Jack Duhamelin syntymän jälkeen. Naisen erottua hänen kahdeksan vuotta kestäneestä avioliitosta näyttelijä Josh Duhamelin kanssa hän päätti kuitenkin palata esiintymislavoille.

43-vuotias Fergie lauloi keväällä NBA-pelissä Yhdysvaltojen kansallislaulun, joka aiheutti melko paljon hämmennystä yleisössä. Fergie oli tehnyt kansallislaulusta oman sovituksen, joka oli monien mielestä ollut melko epäonnistunut. Nyt Fergien versiosta on tehty vielä uudempi versio, jossa Bad Lip Reading -kanava on ottanut videon käsittelyynsä.

Aiemmin Bad Lip Reading -kanava huvitti YouTube-katsojia tekemällä videon, jossa nähtiin laajaan tietovuotoon liittyvä Facebookin kehittäjän Mark Zuckerbergin kuuleminen uudessa valossa. Tällä kerralla Fergien esiintyminen sai huvittavia käänteitä, kun naisen laulaman kansallislaulun sanat äänitettiin uusiksi.