Talent-tähti kuoli puukotuksessa kotonaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Iso-Britannian Talent-ohjelmassa mukana ollut Simonne Kerr on kuollut traagisissa merkeissä. B Positive -kuoroon kuulunut laulaja puukotettiin hänen omassa kodissaan.

Viranomaiset hälytettiin Kerrin Lontoossa sijaitsevaan kotiin keskiviikkoiltana. Puukotettu laulaja julistettiin pian kuolleeksi ensihoitajien toimesta. Poliisi pidätti teosta epäillyn 40-vuotiaan miehen paikan päältä.

31-vuotias Simone Kerr kilpaili Britain’s Got Talent -ohjelmassa B Positive -kuoron riveissä. Kuoro halusi nostattaa ihmisten tietoisuutta sirppisoluanemiaa ja sen vuoksi verenluovutusta tarvitsevia kohtaan.

Hoitajana työskennelylt Kerr itse menetti vuonna 2015 poikansa Kavelen verisairaudelle. Hän liittyi kuoroon pian tämän jälkeen. Independent-lehden mukaan nainen kertoi laulamisen auttavan häntä lapsen kuolemasta selviämisessä.

 

Uusimmat