Viulun soittaminen yksinkertaista? Katso ensin tämä video

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kaunisäänisen viulun soittoharjoitukset aloitetaan yleensä jo pikkulapsena. Viulu on yksi vaativimmista instrumenteista, jonka voi oppia ainoastaan sinnikkään harjoittelun kautta. Sen suvereeni hallinta vaatii vuosikausien soittamisen.

Nyt nettiin on julkaistu video, jolla näytetään viulun soittamisen eri tasoja. Jos luulee, että viulun soittaminen on aina samanlaista, on auttamattomasti väärässä. TwoSetViolin -Youtube-käyttäjä osoittaa, että ensimmäisen tason ja 12. tason välillä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Kanavan sisällöstä vastaavat kaksi taidokasta soittajaa.

Viulua opetellaan soittamaan muun muassa suositun Suzuki-metodin avulla, jossa 3–6-vuotiaat lapset soittavat korvakuulolta. Pienten soittajien harjoitteleminen vaatii suurta panostusta myös heidän vanhemmiltaan.