U2-yhtyeen tulevaisuus vaakalaudalla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin, kuinka maailman suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva U2 joutui odottamattomiin ongelmiin, kun yhtyeen keulahahmo Bonon ääni petti kesken konsertin Berliinissä. Nyt mies on myöntänyt, että nykyinen kiertue on vaativa.

– En pysty enää tekemään yhtä paljon asioita kuin ennen. Aikaisemmilla kiertueilla pystyin tapaamaan poliitikkoja ja lainsäätäjiä konserttien välissä, mutta nyt tiedän etten pysty siihen enää. Tämä kiertue on todella vaativa, Bono kertoo Sunday Times -lehdelle.

Samalla hän myöntää, että ei ole varma jääkö parhaillaan käynnissä oleva Experience and Innocent -kiertue yhtyeen viimeiseksi.

He saattavat tehdä edelleen musiikkia studiossa, mutta kiertueet voivat päättyä kokonaan marraskuussa. Suurin osa yhtyeen loppukiertueen keikoista on myyty loppuun. U2 käynnisti rundinsa Yhdysvalloista toukokuussa ja he keikkailevat parhaillaan Euroopassa.

Uusimmat