Uusi kavala Facebook-huijaus leviää – älä usko kaikkea mitä luet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suurin sosiaalinen media Facebook on yli miljardilla käyttäjällään otollinen alusta myös huijareille, ja se onkin valjastettu tuhansien huijausten välineeksi. Parhaillaan leviää uusi huijaus, joka antaa käyttäjän ymmärtää, että hänen käyttäjätilinsä olisi kaapattu.

The Washington Postin mukaan viime viikonlopusta saakka levinneen huijauksen myötä monet Facebookin käyttäjät ovat ryhtyneet varoittelemaan kavereitaan siitä, että heidän käyttäjätilinsä olisi kaapattu. Käyttäjät ovat lisäksi ilmoittaneet, ettei heidän nimissään tulevia kaveripyyntöjä pidä hyväksyä.

Huijaus leviää lisäksi yksityisviesteillä, jotka pyytävät välittämään itseään edelleen mahdollisimman monelle kaverille varoituksena. Hakkeroinnin voi viestin mukaan estää jakamalla saatua viestiä edelleen. Tähän mennessä huijaus on ollut englanniksi, mutta se levinnee nopeasti sellaisena myös suomalaisille käyttäjille.

Parhaillaan leviävä huijaus ei poikkeuksellisesti varasta käyttäjien pankkitietoja, mutta se ärsyttää monia. Huijaus on lähtenyt ilmeisesti liikkeelle käytännön pilana. Vastaavia viestihuijauksia on nähty Facebookissa lukemattomia, ja esimerkiksi niin sanottu Prisma500-huijaus tuli kalliiksi myös monille siihen langenneille suomalaisille.

Uusimmat