Lapset huvipuistossa – riemukkaimmat hetket lämmittävät mieltä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hurjat vuoristoradat ovat useimpien huvipuistokävijöiden suosikkilaitteita. Monet lapset eivät ole saada tarpeekseen vuoristoradoista päästessään huvipuistoon, mutta ensimmäinen kerta laitteessa voi olla kuitenkin usein melko jännittävä ja jopa kauhistuttava kokemus.

Nyt hauskalla Kyoot-kanavan julkaisemalla YouTube-videolla nähdään millaisia kommelluksia huvipuistossa on nyt käynyt. Moni perhe on kesäloman aikana vienyt lapsiaan huvipuistoon ja saanut luotua paljon hauskoja muistoja, joista osa on onneksi tallentunut myös kameralle.

Videolla nähdään millaisia kokemuksia lapset ovat huvipuistossa saaneet. Osa lapsista nauttii hurjista laitteista, mutta osa kauhistuu jo kevyemmistäkin kyydeistä pienissä karuselleissa. Moni vanhempi on onnistunut taltioimaan kameraan myös hetket, jolloin lapset reagoivat todella vahvasti rajuimpiin laitteisiin ja vuoristoratoihin.