Nyt se on tutkittu! Roskaruoka aiheuttaa vieroitusoireita

Lifestyle Ruoka Terveys · Terhi Piiroinen

Tuore tutkimus osoittaa, että prosessoidut ruoat voivat koukuttaa yhtä paljon kuin vaikkapa tupakka. Jos yrittää lopettaa sipsien ja keksien tai muiden herkkujen syömisen, saattaa elimistö reagoida samalla tavalla kuin muista riippuvuuksista eroon yrittäessä.

Appetite-julkaisussa esitelty tutkimus listaa, että einesten ja herkkujen syömisen lopettaminen voi aiheuttaa mielialanvaihteluita, mielihaluja, ahdistusta, päänsärkyä ja uniongelmia.

Oireet kestävät yleensä 2-5 päivää. Tutkimuksessa seurattiin 200 ihmisen ruokailutottumuksia.

Tutkimus oli kaksiosainen. Ensimmäisessä osiossa tutkittiin, voiko ruoka aiheuttaa vieroitusoireita. Toisessa osiossa paneuduttiin erityisesti ruokiin, joissa on paljon lisättyä sokeria ja haitallista rasvaa. Michiganin yliopiston tutkijat suosittelevat, että tulevaisuudessa kannattaisi tutkia ruokariippuvuuksien eri muotoja ja niiden syitä.

Uusimmat