Venäjän Sojuz-raketin epäonnistunut laukaisu videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Venäjän avaruushallinto Roscosmos laukaisi aikaisemmin lokakuussa Sojuz-rakettinsa. Raketin lento oli kuitenkin päättyä traagisesti siinä ilmenneen vian ansiosta.

Sojuz joutui tekemään vian vuoksi hätälaskun. Aluksessa olleet astronautit, venäkäinen Alexey Ovchinin ja yhdysvaltalainen Nick Hague kuitenkin selvisivät onnettomuudessa hengissä.

Nyt Roscosmos on julkaissut videon, jossa raketin laukaisua ja onnettomuutta seurataan lähietäisyydeltä. Avaruusjärjestön tutkimuksen mukaan onnettomuus johtui viallisesta sensorista, jonka ansiosta yksi kantoraketeista ei irronnut oikealla tavalla.