Lindsay Lohan saa oman realitysarjan – pyörittää nyt ravintolaa Kreikassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lindsay Lohan on tekemässä paluuta julkisuuteen. Päihdeongelmien kanssa kamppaillut takavuosien teinitähti nähdään ravintolapromoottorina uudessa realitysarjassa. Lindsay Lohan’s Beach Club seuraa Lohanin nykyistä elämää oman rantaklubin pyörittäjänä.

Kreikan Mykonosin saarella sijaitseva yökerho kantaa nimeä Lohan Beach House. MTV:n realitysarjasta saadaan esimakua tuoreen trailerin muodossa.

Siinä Lohan julistaa muun muassa haluavansa rakentaa oman imperiumin Mykonosiin ja palkkaavansa ravintolaan ainoastaan parhaat työntekijät. Lindsay Lohan’s Beach Club alkaa Yhdysvalloissa 8. tammikuuta 2019. Esimakua sarjasta saadaan jo uudenvuodenpäivänä.