Myyjien tuska kiteytettiin: ”Kun asiakas saapuu sulkemisaikaan”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kauppojen ja marketien aukioloajat ovat venyneet viime vuosien aikana melkoisesti. Kaupoissa on tapana kuuluttaa asiakkaille ennen sulkemisaikaa, että liiketila on menossa kiinni. Toisinaan jotkut asiakkaat saapuvat kauppaan viimeisten minuuttien aikana.

Kaupan henkilökunta tietää, että välillä myymälään saapuu viime hetkellä asiakas, jonka läsnäolo venyttäää myös kassahenkilöiden työaikaa. Tito Please -Youtube-kanava on kiteyttänyt tilanteen videolle, ja moni kaupassa työskentelevä voi samaistua tuskaan. Sulkemisaika toteutuu aniharvoin, jos kauppaan astellaan sisään viisi minuuttia sitä ennen.

Suomessa on lukuisia ruokakauppoja, jotka ovat avoinna yömyöhään. Luulisi, että asiakkaat ehtivät hankkimaan tarvittavat ostokset vaikkapa puoli tuntia ennen liiketilan sulkemista, ettei ostosreissu venähdä sulkemisajan yli. Osa kaupoista on nykyisin avoinna jopa vuorokauden ympäri.

Uusimmat