Meteoroidi iski kuuhun pimennyksen aikaan – tallentui videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessakin päästiin 21. tammikuuta seuraamaan verikuu-nimellä tunnettua luonnonilmiötä. Taivaalla näkynyt kuu sai maan varjoon päätymisestä johtuneen pimennyksen ansiosta punertavan värityksen.

Pimennyksen aikana kuun pinnalla pystyttiin erottamaan myös toisenlainen ilmiö. Kuuta teleskooppien ja kiikareiden avulla tutkailleet huomasivat sen pinnalla valkoisen välähdksen.

Välähdys osoittautui meteorin aikaansaamaksi. Taivaankappale oli osunut kuun pinnalle juuri kuun ollessa punertavan värinen. Näky ikuistettiin myös videoksi, jota on sittemmin päästy ihastelemaan Youtubessa.