Mies heijasti pornoa talon seinään – järjesti elokuvanäytöksen naapurustolle

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Virginiassa asuva Antonio Smallwood on joutunut vankilaan järjestettyään elokuvanäytöksen omakotitalonsa edustalla. Mies oli heijastanut aikuisviihdettä autotallinsa oveen eräänä keskiviikkoiltana seitsemän aikaan.

Ihmiset olivat soittaneet hätänumeroon huomattuaan kyseenalaisen materiaalin toistuneen koko naapurustoon Smallwoodin autotallin ovesta. The Smoking Gun kertoo, että poliisit menivät tarkastamaan 41-vuotiaan miehen ulkoelokuvanautintoa. Viranomaiset huomasivat ilmoituksen pitävän paikkaansa.

Smallwod ei totellut poliisia, joten hänet pidätettiin ja toimitettiin telkien taakse. Mies oli käyttänyt aikuisviihteen esittämiseen kotiteatteriin tarkoitettua videotykkiä. Viranomaiset kertovat takavarikoineensa materiaalin ja esitysvälineen.