MTV-teiniäiti Jenelle Evans on taas sinkku – liitto ei kestänyt tälläkään kertaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

MTV-televisiokanavan esittämän realitysarja Teen Mom 2:n naiset ovat joutuneet vuosien varrella melkoiseen pyöritykseen. Yksi teiniäitinä maailman maineeseen nousseista on Jenelle Evans, nykyiseltä sukunimeltään Eason.

US Weekly kertoo, että Jenelle ja David Eason olisivat muuttaneet erilleen. Lähipiiristä kerrotaankin, että David Eason ei olisi ollut kotona vähään aikaan. Jenelle Eason on myös muuttanut parisuhdestatuksensa eronneeksi Facebookissa.

Viime vuonna uumoiltiin, että Jenelle odottaisi neljättä lastaan. Jenelle Eason ja hänen miehensä David Eason saivat muutama vuosi sitten tytön, jonka nimeksi annettiin Ensley. Jenellellä oli jo kaksi aiempaa lasta, Jace-niminen poika Andrew Lewisin kanssa ja Kaiser-niminen poika Nathan Griffithin kanssa. Jenelle ja David Eason menivät muutama vuosi sitten naimisiin ja heidän liittonsa on ollut todella myrskyisä.

Someone change my mood. 💔

Publiée par Jenelle Eason sur Samedi 16 février 2019

View this post on Instagram

🙃💓 #Selfie

A post shared by Jenelle Eason (@j_evans1219) on