Pikkupoika syntynyt ukulele kädessä? Mestarillinen Nirvana-esitys leviää verkossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Taiwanilainen 11-vuotias Feng E. nousi viime vuonna maailmanmaineeseen ukulelen soittotaitojensa ansiosta. Nyt esittelemme pojan grungemaisen soittonäytteen, kun hän esittää ukulelellaan legendaarisen Nirvanan kappaleen Smells Like Teen Spiritin.

Feng E. bongattiin ensimmäisen kerran Taipein keskustasta, jossa poika esiintyi katusoittajana. Sen jälkeen hänen soittovideoistaan tuli nopeasti viraalihittejä Youtubessa. Nyt Nirvanan cover-kappale on kerännyt lyhyessä ajassa lähes puoli miljoonaa katselukertaa. Ei ihme, jokainen videon katsova voi ihmetellä nuoren sällin soittotaitoa suu pyöreänä.

Taannoin Ellen Degeneresin vieraana käynyt Feng E. kertoi, että harrastus lähti liikkeelle sorminäppäryyden parantamisesta. Hän mainitsi myös Michael Jacksonin olevan yksi suurimmista inspiraation lähteistä. Hän on erityislahjakkuus.