Etsitkö täydellistä naista? Seitsemän ominaisuutta listattiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Unelmien kumppanin on kolahdettava henkisellä, fyysisellä ja älyllisellä tasolla. Kahden ihmisen välisellä kemialla on merkitystä sille, kuinka kovaa toinen henkilö iskeytyy sydämeen. Monilla on olemassa tiettyjä kriteerejä kumppanilleen ja nyt on listattu unelmien naisen ominaisuuksia.

I Heart Intelligence -sivusto on nyt luetellut ominaisuuksia, joita löytyy ainoastaan mahtavilta ja parhaista parhaimmilta naisilta. Tunnistatko omassa puolisossasi tai itsessäsi nämä piirteet? Jos vastaat kyllä, lukeudut todella onnellisten asemaan. Täydellinen nainen ei ole sitä pelkästään ulkonäöltään. Hän tekee kaiken elämässään tyylillä ja asettaa itselleen korkeat standardit.

Hänellä on kunnianhimoa ja unelmia, joiden eteen on myös valmis tekemään töitä. Unelmien nainen on kypsä ja tasapainoinen, mutta kuitenkin houkuttelevan kiinnostava. Hän on älykäs ja samaan aikaan viehättävä. Täydellinen nainen ei pelkää puhua suoraan tai rehellisesti. Hän ei halua esittää mitään tai huijata ketään.

Valitettavasti täydelliset naiset saattavat olla myös hankalia, sillä hän ei anna itseään kenellekään heppoisin perustein. Hänet täytyy ensin saada vakuuttuneeksi siitä, että mies on tämän naisen arvoinen. Hän haluaa rinnalleen tasavahvan kumppanin, jolla on yhtä hyvä itsetunto, kykyä motivoida ja inspiroida. Hänellä ei myöskään ole aikaa ylimääräiselle draamalle tai monimutkaiselle deittailulle. Hän tietää mitä haluaa.

Uusimmat