Lidln vihanneslaatikoista jättimenestys Britanniassa – viisi kiloa vihanneksia alle kahdella eurolla

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Suomalaiset ruokakaupat ovat ottaneet vihannesosastoille myyntiin kasviksia, joissa on muoto- tai värivirheitä. Edullisemmin asiakkaille myydyt tuotteet ovat olleet jättimenestys. Nyt saksalainen kauppaketju Lidl myy brittiläisille edullisia virhevihanneslaatikoita.

Lidl aloitti Yhdistyneessä kuningaskunnassa viime syksynä kokeilun, jossa testattiin vioittuneiden vihannesten myymistä kuluttajille. Kauppa alkoi myydä viiden kilon hedelmä- ja vihanneslaatikoita kuluttajille 1,5 punnalla, eli 1,75 eurolla. Kaikki laatikon kasvikset ja hedelmät ovat syötäviä, mutta niissä on väri- tai muotovirheitä. Kokeilu aloitettiin 122 kaupassa.

Nyt Lidl aikoo laajentaa hankkeen kaikkiin Yhdistyneen kuningaskunnan toimipisteisiinsä. Yhtiö myi puolen vuoden aikana yli 50.000 vihanneslaatikkoa, eli teki 250 tonnia vähemmän ruokahävikkiä. Kauppojen henkilökunta kokoaa laatikot aamuisin ja asiakkaat voivat ostaa niitä puoleen päivään mennessä Lidln aukeamisen jälkeen. Myymättömät laatikot lahjoitetaan järjestöille, iNews uutisoi.