Espanja kieltämässä tupakoinnin uimarannoilla

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Tupakointi on ollut viime aikoina syystäkin kieltolistalla alati useammissa paikoissa, ja parhaillaan Espanjassa suunnitellaan tupakointikieltoa myös uimarannoille ensin Ibizalla ja Mallorcalla. Kiellon tarkoituksena olisi vähentää uimarannoille päätyvää roskaa, josta merkittävä osa on tupakantumppeja.

Kahdella suositulla Baleaarien saariryhmän turistisaarella kaavaillaan tupakointikiellon kokeilemista jo ensi kesänä. Monet tupakoitsijat tumppaavat tupakkansa hiekkaan ja hautaavat tumpin hiekkaan, josta se voi päätyä joko mereen tai hiekkaleikeissä jopa pikkulapsen suuhun.

Alustavasti kokeilua suunnitellaan sellaiseksi, että tupakointikielto olisi vapaaehtoinen, eli sen rikkomisesta ei seuraisi rangaistuksia. Viranomaiset toivovat, että turistit noudattaisivat kieltoa ja toimisivat omatuntonsa mukaan. Ibizalla Santa Eularian uimarannalla tupakointikielto on ollut voimassa jo vuodesta 2016, ja manner-Espanjassa sellaiset on tähän mennessä määrätty Galician ja Murcian rannoille.

Uusimmat