Nainen oli kadoksissa viisi päivää – löytyi hengissä romuttuneesta autosta

Ohhoh! · Tim Isokivi

Vuorokausien ajan kadonneena ollut nainen on löytynyt kuin ihmeen kaupalla hengissä säilyneenä. Hänet löydettiin täysin romuttuneen ajoneuvon sisältä. Yhdysvaltojen Alabamasta kotoisin oleva Robin Joyce Fancher ehti olla kadonneena viiden päivän ajan.

Lopulta ohi ajanut henkilö huomasi naisen Mitsubishi-merkkisen auton puskien peittämässä ojassa. Viranomaiset löysivät auton sisältä edelleen elossa olleen Fancherin. Hän oli jumissa kuljettajan puoleisen oven ja ratin välissä. Tajuissaan olleen naisen pelastaminen kesti palokunnalta noin 90 minuuttia.

Daily Mail -lehden mukaan Fancher vietti auton sisällä lähes 120 tuntia ilman ruokaa tai vettä. Hän toipuu parhaillaan vammoistaan sairaalassa.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.